Kun lainantarve on akuutti, moni meistä miettii, mistä on helpointa saada lainaa. Onko se oma pankki, pikavippiyhtiö vai lainanvertailupalvelu? Entä jos tarvitsee lainaa ilman luottotietoja – saako lainaa pankista ollenkaan, vai täytyykö suosiolla kääntyä muiden rahoituspalveluiden puoleen? Tähän vaikuttavat useat tekijät, joten kannattaa jatkaa lukemista.
Lainan hakeminen voi olla yllättävän erilaista riippuen siitä, mistä pankista tai rahoituslaitoksesta lainaa haetaan – ja millainen on hakijan taloudellinen tilanne. Ei ole siis yhtä yksiselitteistä vastausta siihen, mistä pankista lainaa saa helpoiten. Yksi pankki voi myöntää lainaa helposti toiselle, kun taas toinen saattaa saada samalle lainalle kieltävän päätöksen. Tähän vaikuttavat usein myös se, onko kyseisen pankin kanssa jo asiakassuhde ja historiaa, ja miten lainanhakija on hoitanut mahdollisesti aikaisempien velkojen maksun. Seuraavaksi kerromme, miten lainaa voi saada helpoimmin – myös silloin, kun taloudessa on ollut aikaisemmin haasteita.
Mikä vaikuttaa lainan saamiseen?
Pankit ja rahoituslaitokset arvioivat lainanhakijan luottokelpoisuutta erilaisin kriteerein. Yleisesti ottaen perinteiset pankit vaativat enemmän dokumentaatiota (esim. palkkalaskelmat, verotiedot) sekä vakaan taloudellisen tilanteen, ennen kuin laina myönnetään. Sen sijaan pienet rahoitusyhtiöt ja verkossa toimivat lainapalvelut voivat olla hieman joustavampia. Luottokelpoisuuden arviointi on kuitenkin aina tärkeää, jotta lainan takaisinmaksukyky voidaan varmistaa, sekä hakijan ylivelkaantuminen estää.
Lainan saamiseen vaikuttavat useat tekijät, ja niistä keskeisimmät ovat hakijan…
- Tulot ja menot
- Luottotiedot
- Nykyinen velkatilanne
- Mahdolliset vakuudet tai takaajat
- Ikä ja elämäntilanne.
Vaikka perinteisestä pankista lainaa voi olla vaikeampi saada, voi se toisaalta käydä hyvinkin helposti. Mikäli hakija on ollut esimerkiksi pitkään saman pankin asiakas ja hoitanut edellisten velkojen maksun aina ajallaan, saatetaan laina myöntää heti – ilman sen kummempia selvityksiä. Jos taas maksuvaikeuksia on ollut aikaisempien lainojen kanssa, voi olla, että lainaa ei myönnetä, vaikka hakijalla olisikin säännölliset tulot. Tämän vuoksi toiselle hakijalle toinen pankki saattaa myöntää lainaa helpommin, ja toiselle toinen.
Lainan saamiseen vaikuttavat suurelta osin kuitenkin hakijan luottotiedot. Mikäli maksuhäiriömerkintöjä ei ole, on todennäköisempää saada lainaa. Luottotiedot tarkistetaan automaattisesti lainahakemuksen yhteydessä, ja ne kertovat lainanantajalle suoraan hakijan maksukyvystä. Tämän vuoksi lainaa maksuhäiriöiselle ei usein myönnetä kuin erityistapauksissa, sillä kielteinen päätös tulee automaattisesti, mikäli järjestelmä havaitsee maksuhäiriömerkinnän.
Mistä saa lainaa helpoimmin?
On mahdotonta sanoa yhtä ainoaa pankkia tai rahoituslaitosta, joka myöntäisi helpoiten lainaa kaikille. Helpoin paikka riippuu täysin hakijan tilanteesta. Esimerkiksi:
- Hyvät tulot, ei muita velkoja, puhtaat luottotiedot -> Lainan saa luultavasti helposti mistä vain
- Epäsäännölliset tulot, ei muita velkoja, puhtaat luottotiedot -> Lainaa luultavasti saa, mutta tiukemmin ehdoin
- Epäsäännölliset tulot, muita velkoja, puhtaat luottotiedot -> Lainaa voi saada, mutta tilannetta tarkastellaan harkitummin
- Hyvät tulot, ei luottotietoja -> Vain harvat vaihtoehdot mahdollisia, tai vaatii vakuuksia tai takaajan.
Koska lainapäätös riippuu useista eri tekijöistä, kannattaa käyttää lainavertailupalvelua. Kilpailuta laina, javoit saada yhdellä hakemuksella useita eri lainatarjouksia, jolloin pystyt kätevästi vertailla, millaisia vaihtoehtoja tilanteessasi on saatavilla. Lisäksi, jos lainansaannilla on kiire, voit valita lainanantajan, joka lupaa maksaa rahat nopeimmin tilille. Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein nopeus ja helppous tuovat mukanaan kääntöpuolen – korkeamman koron ja huonommat lainaehdot. Ei ihan aina, mutta usein.
Jos hakee lainaa ilman luottotietoja, lainanvertailupalvelu on siihen hyvä väline. Lainansaaminen ilman luottotietoja on haastavaa, ja sen vuoksi voi olla helpompaa kartoittaa mahdollisuuksia vertailupalvelun kautta. Toisaalta saattaa olla, että kaikki erikoistuneet lainanantajat eivät ole palvelussa mukana, mutta useimmiten voit tavoittaa useampia toimijoita helpoimmin kilpailuttamalla lainan.
Vakuudeton laina – helpommin saatavilla?
Vakuudeton laina tarkoittaa lainaa, jonka saamiseksi ei tarvita takaajaa tai vakuuksia. Tyypillisesti nämä ovat kulutusluottoja, joiden lainasummat vaihtelevat yleensä 100–70 000 euron välillä. Tämmöiset lainat voi olla helpompi saada, mutta koska ne sisältävät myös suuremman riskin lainanantajalle, niiden korot voivat olla huomattavasti korkeampia. Esimerkiksi pikavippi on tyypillinen esimerkki nopeasti ja helposti saatavasta, vakuudettomasta lainasta. Sen hakeminen tapahtuu netin kautta, ja koska hakemusprosessi on automatisoitu, voi lainapäätös tulla minuuteissa.
Vakuudetonta lainaa voi saada yleensä heikommalla taloudellisella taustalla, kuin perinteistä pankkilainaa. Tämä tekee siitä houkuttelevan vaihtoehdon varsinkin silloin, kun rahantarve on äkillinen ja kiireellinen. Lainan kilpailuttaminen kuitenkin kannattaa, sillä voit säästää satoja tai jopa tuhansia euroja, lainasummasta ja -ajasta riippuen. Vaikka eri rahoituslaitokset saattavat myöntää vakuudetonta lainaa helposti, harkitse kuitenkin tarkkaan ja lue lainaehdot huolella ennen päätöksentekoa. Lainansaamisen helppous ei siis useinkaan riipu lainanantajasta, vaan hakijasta itsestään. Ennen lainan hakemista kannattaa arvioida oma tilanne aina realistisesti, ja hakea lainaa vain todelliseen tarpeeseen.
Mikä pankki myöntää helpoiten lainaa UKK
Mikä pankki myöntää helpoiten lainaa?
Ei ole yhtä tiettyä pankkia, joka myöntäisi helpoiten lainaa kaikille. Yleisesti ottaen verkossa toimivat rahoituslaitokset ovat joustavampia, kuin perinteiset pankit. Helposti saatavien lainojen korot ja kulut ovat kuitenkin yleensä korkeammat.
Saako lainaa helposti ilman vakuuksia?
Kyllä. Monet pankit ja rahoituslaitokset tarjoavat vakuudettomia kulutusluottoja jopa 70 000 euroon saakka, jos hakijalla on säännölliset tulot ja puhtaat luottotiedot.
Kannattaako lainaa hakea useammasta eri paikasta?
Kyllä, lainaa on järkevää hakea lainanvertailupalvelun kautta, joka välittää hakemuksesi useille lainantarjoajille kerralla. Näin voit kilpailuttaa lainan ja saada edullisemman koron, ja paremmat lainaehdot.
Miten eri lainanantajien lainakriteerit eroavat toisistaan?
Voisi sanoa, että perinteiset pankit painottavat usein tulotasoa, pitkää asiakkuutta ja vakituista työtä. Kulutusluottoyhtiöt painottavat usein enemmän nykyistä maksukykyä. Osa lainanantajista tekee lainapäätöksen automaattisesti, osa manuaalisesti. Lainakriteerit vaihtelevat myös sen mukaan, millaista lainaa olet hakemassa.
Saako lainaa ilman luottotietoja?
Yleensä ei, muuta kuin erityistapauksissa, tai jos lainaa hakee vakuuksien tai yhteishakijan kanssa.
